lauantai 21. marraskuuta 2009

Pizza Margherita

Pizza. Se ei varmaan paljon esittelyjä kaipaa. Miljoonia erilaisia versioita eri täytteiden kera on pizzasta tehty, mutta olen sitä mieltä että se on parhaimmillaan melko yksinkertaisesti tomaatin, mozzarellan ja basilikan kanssa eli margheritana. Pidin taas vaihteeksi pizzaperjantaita ja tein margheritaa. Tosin normaalissa sähköuunissa ei pizzasta saa mitenkään sellaista kuin haluaisi. Ensinnäkin pitäisi hommata jostain arinakivi, joka ei ikävä kyllä mahdu meidän miniatyyri-kokoiseen uuniin. Ja sille ei vaan voi mitään, että Italia on ainoa paikka, missä pizza maistuu pizzalta. Ehkä se johtuu tuoreista raaka-aineista tai sitten vaan taidosta. Siellä on hyvin tarkat säännöt pizzan valmistamiseen mm. pizzapohja ei saa olla 3mm paksumpi ja täytteeksi kelpaavat vain tietyt tomaatit ja puhvelinmaito-mozzarella ja uunin täytyy olla tasan 485C kuuma(sääntöjä riittäisi lueteltavaksi vaikka millä mitalla).Parhain syömäni margherita ikinä olikin napolilaisessa Da Michelessä syömäni pizza. Siellä joskus on tehty se kaikkein ensimmäinenkin margherita. Tässä kuitenkin ohje jolla voi lievittää pizzan nälkää.

Pohja:
vajaa 10g kuivahiivaa
3,5dl hiivaleipäjauhoja
vajaa desi vettä
2 tl suolaa
(1rkl oliiviöljyä)


Täyte:
1kg tomaatteja tai valmista murskaa
½dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä murskattuna
suolaa
vastarouhittua pippuria
250g mozzarellaa
basilikan lehtiä





Sekoita kuivat aineet keskenään. Lämmitä vesi noin kädenlämpöiseksi ja lisää joukkoon hyvin sekoittaen. Tarvittaessa vettä voi laittaa lisää. Voit laittaa myös oliiviöljyä helpottamaan taikinan työstämistä, mutta Napolissa sitä ei hyväksyttäisi. Jauhota työtaso ja vaivaa taikinaa hyvin, että siitä tulee pehmeää ja notkeaa. Kun taikina on todella pehmeää muotoile siitä pallo ja tee sen päälle kaksi viiltoa terävällä veitsellä. Laita sitten taikina lämpimään, vedottomaan paikkaan kunnes se on noussut kaksinkertaiseksi (1½-2½h).


Valmista kastike taikinan noustessa. Poista tomaateista puiset kannat, halkaise ja purista pois mehu ja siemenet. Tee hedelmälihasta sauvasekoittimella tasainen sose.
Lämmitä öljy paksussa kasarissa miedolla lämmöllä. Lisää valkosipuli ja ruskista kevyesti. Lisää tomaatit ja keitä keskilämmöllä 15 minuuttia tai kunnes kastike on paksua. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Jos haluat pikanttia kastiketta laita mukaan cayenne-pippuria.


Lämmitä uuni 260-285 -asteiseksi. Jos käytät arinakiveä, laita se uuniin lämpenemään.
Kun taikina on valmis, ota se työalustalle ja anna levätä n. viisi minuuttia. Kauli taikina ohueksi n. 25-30 cm ympyräksi. Siirrä taikina öljyttyyn vuokaan tai leipälapion päälle. Peitä taikina ohuelti ja tasaisesti tomaattikastikkeella ja mozzarellasiivuilla ja ripottele basilika päällimäiseksi. Laita vuoka uuniin tai laita pizza leipälapion päältä kivelle.


Paista pizzaa 10-15 minuuttia kunnes reuna on kullanruskea ja rapea ja täyte kuplii. Ota pois uunista ja tarjoile heti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti